C. Kun luonto ottaa vallan.

Ennen päivänlaskua ei voi on Johanna Sinisalon vuonna 2000 julkaistu esikoisromaani, joka on saanut Finlandia-palkinnon, sekä James Tiptree Jr. awardin. Kirja kertoo Mikaelista, joka löytää kerrostaloasuntonsa pihalta pienen, huonossa kunnossa olevan peikonpoikasen. Hänen aikomuksensa on pitää peikosta huolta siihen asti, kunnes peikko pärjää omillaan, mutta Mikael tuntee peikkoa kohtaa kummallisen voimakasta vetovoimaa. Hän rikkoo lakia pitämällä villieläintä kotonaan, mutta peikko on jotain, mistä Mikael ei pysty luopumaan. Tämän peikon vuoksi Mikael onkin valmis tekemään mitä vain; jopa jättämään koko elämänsä taakseen. 

Johanna Sinisalon kirjan tarina ei ehkä kaikkien korvaan kuulosta kovin vaikuttavalta; mies löytää peikon ulkoa ja vie sen kotiinsa. Sinisalo käyttää kirjassaan kuitenkin keinoja, jotka tuovat tarinaan vaikuttavuutta. Tarinassa sidotaan yhteen vanhaa mytologiaa, sekä nykyajan luonnontiedettä. Kirjassa Mikael kahmii kaiken mahdollisen tiedon peikoista. Peikkoihin on vanhoina aikoina liittynyt paljon taruja, ja niitä käytetään kirjassa hyväksi. Mikaelin löytämät uutisartikkelit, tarut ja runot ovat osana tekstiä, ja se luo kirjaan vaikuttavuuden lisäksi todentuntuisuutta. Kirja sijoittuu nykyaikaan, mutta tarinaan on lisätty paljon fiktiota. Kuitenkin eteenpäin lukiessa väliin ripotellut uutisartikkelit ja runot tuovat tunteen, että ehkä peikot voisivat kuulua oikeastikin nykymaailmaan. Fakta ja fiktio on sulautettu hienosti yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

Tunteisiini kirjassa vaikutti se, ettei tarinaa kerrottu vain yhden ihmisen näkökulmasta. Mikaelin lisäksi tarinaa kertovat tohtori Spiderman, Mikaelin naapuri Palomita, mainostoimiston johtaja Martes, sekä Ecke, johon Mikaelilla on jonkin tason suhde. Tämä toi tarinaan tietynlaista syvyyttä, mutta myös tunnerikkautta. Tunnerikkaus tulee varmasti siitä, kun sama tilanne kerrotaan monen henkilön näkökulmasta, alkaa itsekin ajatella tilannetta monesta eri kulmasta. Kaikkiin näihin henkilöihin on hyvin helppo samaistua, ja varsinkin heidän tunteisiinsa samaistuminen oli minun kohdallani voimakasta.

Teos ottaa mielestäni kantaa asioihin, jotka saattavat aiheuttaa jopa paheksuntaa. Esimerkiksi päähenkilön homoseksuaalisuus tulee varsin suoraan esille, mitään kiertelemättä, mikä on minusta hyvin hieno asia. Tälläisiin asioihin kuuluukin ottaa kantaa. Mikaelin homoseksuaalisuus on kuvattu täysin luonnollisena asiana, eikä se loppujen lopuksi vaikuta mihinkään, ellei joidenkin ihmisten ennakkoluuloja oteta lukuun. Seksi ja seksuaalisuus on muutenkin melko suuressa osassa teosta. Mikael käytti seksiä apunaan yrittäessään pitää peikon olemassaoloa salassa ja kiinnittää muiden ihmisten huomio muuhun. Mikael yleensä käytti myös hyväkseen ulkonäköään ja viehätysvoimaansa saadakseen haluamansa tiedot käsiinsä. Hän osasi tavallaan vetää oikeista naruista saadakseen haluamansa. Tämä pistää miettimään, onko oikein käyttää muita ihmisiä hyväksi esimerkiksi ulkonäkönsä avulla? Kuitenkin tämä ihmisten välinen valtataistelu toi lisää vaikuttavuutta tekstiin, sillä kirjassa on paljon tilanteita, jossa toinen osapuoli pyrkii pääsemään niskan päälle. 

Teos herätti myötätuntoa, sekä suuttumusta. Myötätuntoa herätti esimerkiksi Palomita, joka on suomalaisen miehen kanssa naimisissa oleva filippiiniläinen nainen. Aviomies sortaa Palomitaa jatkuvasti, eikä Palomitalla ole lupaa hankkia tai ylipäätään omistaa yhtään ylimääräisiä omia tavaroita, hän ei saa lähteä yksin kotoa ilman lupaa ja häntä kohdellaan väkivaltaisesti. Tässä huomataan, kuinka Sinisalo on ottanut kantaa myös naisen huonoon asemaan. Palomitan tarina myös aiheutti suuttumusta, mutta lähinnä hänen miehensä käytöksen kuvailun vuoksi.

Luonto on myös suuressa osassa teosta. Kirjassa asetetaan kaupunki ja luonto vastakkain, samalla tavalla kuin nykyaika ja mytologia. Kirja käsittelee niin monia asioita niin monesta eri näkökulmasta, koukuttaen lukijan täysin. Ainakin itselleni kävi näin. Eri näkökulmat, vastakkainasettelut, ja se, kuinka loppua kohden Mikael tavallaan nostaa peikon omalle tasolleen on jotain, mitä en ole aikaisemmin lukenut. Loppua kohden peikko ei enää ole vain eläin metsestä, vaan se on jotain enemmän. Tämä oli minun mielestäni hyvin mielenkiintoista.  Kaikkiaan kirja oli hyvin helppolukuinen, mielenkiintoinen, koukuttava, omaperäinen ja kaikkea, mitä hyvä kirja yleensä on. Se pistää ajattelemaan, ja lopun avoin loppu antaa mahdollisuuden antaa mielikuvituksen laukata. Kirjasta tuli hyvin vaikuttunut olo. Myös hyvälle kirjalle tyypillinen haikeuden tunne kirjan loputtua oli läsnä, enkä voisi ikinä sanoa katuvani kirjan lukemista.